![]() |
|
Hetki jaettiin Tiedegaalassa
Suomen Akatemia palkitsi torstaina 22.10.2009 kaksi tutkijaa Akatemian Tiedegaalassa Helsingissä. Akatemiapalkinnot myönnettiin akatemiatutkija, dosentti Miia Kivipellolle Kuopion yliopistosta ja professori Otso Ovaskaiselle Helsingin yliopistosta. Kivipellolle palkinto myönnettiin yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja Ovaskaiselle tieteellisestä rohkeudesta.
Akatemiapalkinnoilla kannustetaan tutkijoita Palkittavien tutkijoiden tulee olla akatemiatutkijan virassa tai työskennellä Suomen Akatemian rahoittamina tutkijatohtoreina. Palkittavista päättää Akatemian hallitus tieteellisten toimikuntien esityksestä. Palkitsemisen tavoitteena on antaa tunnustusta ja kannustusta urallaan dynaamisessa vaiheessa oleville tutkijoille sekä kiinnittää huomiota Akatemian tärkeinä pitämiin tavoitteisiin. Akatemia myönsi palkinnot nyt seitsemättä kertaa. Palkintoesine on Miia Liesegangin suunnittelema suupuhallettu lasiteos ”Hetki”. |
|
| Suunnittelutoimisto Innollinen +358 40 741 5006 miia@innollinen.fi | |